img
Islantilaiset ovat aikojen saatossa säilyttäneet vahvasti oman kulttuurinsa ja keskellä valtamerta sijaitsevalla jääsaarella vierailu onkin unohtumaton elämys paitsi maisemien, myös kulttuurin puolesta. Saarella voi paikallisten mukaan nähdä paitsi jäätiköitä, tulivuoria, kuumia lähteitä ja pörröisiä islanninhevosia, myös maahisia ja haltioita.
img
Japanissa on omalaatuinen ja vahva kulttuuripohja, joka eroaa monilta osin myös muista aasialaisista kulttuureista. Valtavasta ihmismäärästä huolimatta maassa on rauhallinen tunnelma ja erittäin turvallista liikkua. Tapoihin ei kuulu rynnätä tai tuuppia, sillä kaikki tietävät oman paikkansa. Tämän takia asiat hoituvatkin yleensä nopeasti ja jonottaminenkin on sujuvaa. Kohteliasta ei ole puhua puhelimeen julkisissa liikennevälineissä tai esimerkiksi […]
img
Kiina on yksi maailman vanhimmista sivilisaatioista ja kirjoitettuakin historiaa Kiinasta löytyy noin 3 500 vuoden ajalta. Kehitys on suunnilleen samalla viivalla Kreikan historian kanssa. Nykyään Kiinasta on valitettavasti hävinnyt kymmeniä tuhansia kulttuuriperintökohteita ja kiinalaisten tiedotusvälineiden mukaan neljännes maan 700 000 kulttuuriperintökohteesta on huonossa kunnossa.
It is main inner container footer text